Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin Historia III – Pentti Virrankoski s. 26-29

”Kemijärvenkin asutus sai alkunsa tällä ajanjaksolla. Tämän seudun asuttamisesta puhutaan jo hyvinkin varhain. Kuningas Kaarle IX kirjoitti näet v. 1610 Pohjois-Pohjanmaan lohivoudiksi määräämälleen Hans Kopmanille, että eräillä seuduillla, etenkin Kemijärven rannoilla, oli hyviä maita asuttaviksi, ja kehotti Kopmania hankkimanaa sinne uudisasukkaita. Kuningas lupasi näille kolmen vuoden verovapauden ja määräsi lisäksi, ettei kukaan saisi käydä kalastamassa uudisasukkaiden valtaamalla seudulla. Tämä Kaarlen kirje liittyy niihin hankkeisiin, joita hänellä oli samaan aikaan Lapin asuttamiseksi, ja Lappiinhan Kemijärvenkin yläosa luettiin tuohon aikaan. On vaikea sanoa, johtiko tämä kuninkaan asutushanke Kemijärvellä välittömästi tuloksiin, vaikka eräät myöhemmät tiedot voitaisiin tulkita siten, ettö jonkinlaista asutusta syntyi. Vuoden 1631 maakirjassa näet mainitaan Kemijärvellä 8 tai 10 taloa, jotka oli hiljattain asutettu niiden oltua ”pitkän aikaa asumattomana ja viljelemättömänä”. Sitä omituisempaa on toisaalta , että Kemijärveä ei lainkaan mainita varhaisemmissa maakirjoissa eikä näihin ole merkitty myöskään lähinnä alempien kylien kohdalle sellaisia taloja, joiden voisi epäillä sijainneen Kemijärvellä.

Näiden seikkojen vuoksi joutuu kysymään, kuinka vuoden 1631 maakirjan ilmoitus on tulkittava ja voiko siihen ylipäänsä luottaa. Kemijärven silloisten asuttajien oikeudellinen asema saattoi näyttää hieman aralta, koska he olivat tunkeutuneet Kemin pitäjän talonpoikien ja Itä-Lapin saamelaisten tärkeille kalavesille ja Kaarle IX:n vanhasta julistuksesta huolimatta oli odotettavissa vastalauseita. Kruununvouti halusi puolestaan epäilemättä tukea uusia kemijärveläisiä. On huomattava, että näiden asema oli paljon varmempi autiotilojen asuttajina kuin uudisasukkaina, sillä autiotiloilla saattoi väittää olevan lailliset oikeudet kalavesiin. Toisaalta on vaikea uskoa, että vouti olisi ryhtynyt suorastaan valehtelemaan kemijärveläisten hyväksi. Jäljellä on se mahdollisuus, että Kemijärvellä oli ollut joskus aikaisemmin uudistiloja, jotka olivat autioituneet, ennen kuin niitä oli ehditty panna verolle. Näitä ehkä hyvinkin pian sammuneita uudistiloja kruununvouti saattoi käyttää Kemijärven myöhemmän asutuksen tueksi, ja vastaväitteitä oli vaikea tehdä.

Tämän tulkinnan mukaan Kemijärvellä oli siis ollut ainakin muutamia suomalaisia uudistilallisia 1610- tai 1620-luvulla, ja heidän asettumisensa sinne on voinut johtua Kaarle IX:n kehotuksesta. Lähteiden puutteessa on mahdoton sanoa, miksi tämä asutus hävisi, mutta voi ajatella, että asukkaat yksinkertaisesti kyllästyivät kiistelemään kalavesistä kemiläisten ja lappalaisten kanssa. Ainakin toistaiseksi Kemijärven varhaisimman asutuksen historia on arvoituksellinen, mutta sen verran lienee kuitenkin varmaa, että jokunen suomalainen oli asunut siellä ennen 1630-lukua. Muuten näet vuoden 1631 maakirjan tieto olisi täysin väärä ja tämä ei ole oikein uskottavaa.

Kemijärven kaikki talot oli vuoden 1631 maakirjan mukaan asutettu edellisenä vuonna, siis 1630. Niitä mainitaan 13, mutta kolme ensimmäistä taloa esiintyy aikaisemmin ja myöhemmin Kemihaaran kylässä, johon ne siis todellisuudessa kuuluvat. Jäljellä olevista 10 talosta kahdeksan voidaan varmasti tunnistaa Kemijärven taloiksi, kun taas kahden muun, Mikko Honkasen ja Juntti Kätön talojen sijainti on epävarma; silti on hyvin luultavaa, että nekin olivat Kemijärvellä koskapa ne luetellaan siellä sijanneiden talojen lomassa. Kaikkien talojen sanotaan nauttivan verovapautta vuoteen 1634, mutta useimmat saivat sitä myöhemmin lisää, koskapa mainitun vuoden maakirjaan merkittiin niistä vain yksi: Paavo Paavonpoika Halosen talo. Karjaveroa kannettiin v. 1635 jo neljältä kemijärveläiseltä, henkirahaa v. 1641 kuudelta ja v. 1648 maaveroakin jo kolmeltatoista, joten Kemijärven vuoden 1630 tienoilla perustettu asutus osoittautui täysin elinvoimaiseksi. Oliko juuri 1630 joka talon perustamisvuosi, on tietysti hieman epävarmaa.

Kemijärven pysyväksi jääneen asutuksen perustajien alkuperää koskevat tutkimukset ovat johtaneet yllättäviin tuloksiin. Vuoden 1631 maakirjassa mainitaan yhtä lukuunottamatta kaikki kemijärveläiset sukunimeltä, ja näistä yhdeksästä miehestä kahdeksan on aivan ilmeisesti tullut niin kaukaiselta seudulta kuin Oulun pitäjästä. Lähemmin sanoen Muhokselta ja Utajärveltä. Pekka ja Klaus Kärppä olivat lähteneet Muhoksen kylästä, jossa Pekka Kärppä asui vielä 1627 silloin laaditun karjaveroluettelon mukaan. Klaus Klaunpoika Kärpän harvinainen ristimänimikin viittaa vahvasti siihen, että hän oli juuri Oulun pitäjän Kärppiä, joiden suvussa Klaus-nimi esiintyi jo 1500-luvulla, ehkä Kemijärven Klaus Kärpän isoisän nimenä. Sotkajärven kylässä asuivat vielä v. 1627 Mikko Honkanen ja Heikki Häikiä, jotka tavataan v. 1631 Kemijärvellä, ja Sotkajärven Simo Pelkonen oli nähtävästi sen Simo Simonpoika Pelkosen isä joka asui v. 1631 Kemijärvellä. Samasta kylästä muutti Kemijärvelle myös Juho Ollinpoika Hamara, jonka isä Olli Hamara oli sotkajärveläinen talollinen ja koskenlaskumies. Utajärven kylän miehiä taas oli itsellinen Juntti Kättö, joka oli siellä vielä v. 1627 mutta 1631 jo Kemijärvelläm kun taas Paavo Paavonpoika Halonen oli lähtöisin Niskankylästä, siellä asuneen Paavo Halosen poika. Kättöä ja hänen ”Kemin pitäjän latvoille” siirtymistään muisteltiin Oulun pitäjässä vielä 1680-luvullaVäänästen asutettua hänen autioksi jättämänsä paikan. Vaikka tässä on mentävä hieman eteenpäin ajassa, on hyvä mainita saman tien että Oulujoen varren miehiä mainitaan Kemijärvellä vähän myöhemmin vielä neljä lisää. Viimeistään v. 1635 siellä asui Jaako Klemetinpoika, joka oli todistettavasti lähtenyt Niskankylästä, myöhemmästä Korholan talosta. Hän näet antoi v. 1648 mainitun talon isännälle Rusi Korhoselle todistuksen, jonka mukaan hän luopui Kemijärvelle muutettuaan kaikista oikeuksista isänsä entiseen taloon. Vuoden 1641 henkikirjassa mainitaan Paavo Halosen veljet Olli ja Pekka sekä lisäksi Tapani Könönen, joka oli oli asunut vielä v. 1627 Muhoksella mutta siirtynyt joskus 1630-luvulla Kemijärvelle. Ainakin 12 Muhoksen ja Utajärven miestä on siis varmasti ollut Kemijärven asutuksen perustajina. Heitä oli ainakin 1640-luvun lopulle saakka selvä enenmmistö. Kemin pitäjän alemmista osista tulleiksi voitaneen todistaa vain kaksi 1640-luvun kemijärveläistä: Tuomas Lappalainen ja Matti Oinas, joista edellinen tuli mainitulla vuosikymmenellä Jaatilan Kylästä, jälkimmäinen Korkalosta. Muuttoliikettä Oulun seutukunnalta Kemijärvelle ja vielä ylemmäs esiintyi muuten paljon myöhemminkin 1600-luvulla.

Tämä siirtyminen Muhokselta ja Utajärveltä Kemijärvelle näyttää aika merkilliseltä. Miksi toistakymmentä miestä, useimmat varmaan perheellisiä, jätti melkein yhtä aikaa kotiseutunsa ja talonsa siirtyen samaan paikkaan, vesiteitä kulkien lähes 40 peninkulman päähän, Lapin rajoille. Ja kuinka nämä vieraat tulokkaat saattoivat toisaalta asettua kemiläisten vanhoille kalavesille niin, ettei tuomikirjoihin ole jäänyt merkkiäkään kovista riidoista. Jälkimmäiseen kysymykseen voinee kyllä vastata täsmällisesti. Vuonna 1691 kemijärveläiset valittivat käräjillä sitä, että Kemin pitäjän alemmat kylät kantoivat heiltä korvauksena Kemijärven kalastuksesta kymmenen leiviskää haukia vuodessa. Maksun syytä ja alkuperää ei selitetä, mutta sen arvaa muutenkin: kysymyksessä oli vuokra, joka perustui alempien kylien vanhoihin pyyntioikeuksiin ja oli ilmeisesti sovittu vuoden 1630 vaiheilla Oulun pitäjän miesten asutettua Kemijärven. Käräjillä ollut maaherra Grass katsoi v. 1691, ettei sopimus vastannut enää olosuhteita, ja kumosi sen, mihin alemmat kylät nöyrästi taipuivat – eikä vahinko ollutkaan taloa kohti mainittava. Arvattavasti kemiläiset olivat aikoinaan tyytyneet pieneen korvaukseen sen takia, että tiesivät kruunun joka tapauksessa asettuvan tulokkaiden puolelle, joten laiha sovinto oli parempi kuin riita, joka saattoi viedä kaiken. Ensimmäiseen kysymykseen ei lähteistä saa suoranaista vastausta, mutta eräät seikat viittaavat siihen , että Oulujoen miesten muuttoliike ei ollutkaan spontaaninen. Pitkän ja mutkikkaan matkan ohella myös lähes yhtäaikainen liikkeelle lähtö näyttää oudolta, ja ennen kaikkea joutuu kysymään, kuinka Oulujoen varrelle voitiin olla selvillä Kemijärven rehevistä niittymaista ja hyvistä kalavesistä. Arvoitukset ratkeavat, jos otaksutaan muuttoliikkeen syntyneen kruunuvoudin ja ehkä Pohjanmaan käskynhaltijankin kehotuksesta, joka nojautui siihen, että Kemijärvellä oli asuttu ennenkin, ja ehkä myös Kaarle IX:n vanhaan julistukseen. Hallintoviranomaiset saattoivat hyvinkin Kemijärven uudelleen asuttamisen suoranaiseksi velvollisuudekseen mutta eivät halunneet hankkia asukkaita Kemin pitäjän alemmista kylistä, joissa talot muutenkin pyrkivät autioitumaan, vaan lähimmästä verrattain tiheään asutusta pitäjästä. Kun Oulujoen varrella ei suinkaan istuttu Egyptin lihapatojen ääressä, kruununvoudin ei olisi ollut varmaankaan vaikea innostuttaa miehiä puhumalla Kemijärvellä tarjoutuvista eduista. Täyttä varmuutta kruununmiesten osuudesta Kemijärven asutuksen syntyy ei kuitenkaan toistaiseksi ole.”